RIGE

Olen Risto Soininen ja perustin yhden miehen rakennusliikkeen Rige Oy:n
vuonna 2001. Yritys toiminnassa olen kuitenkin ollut mukana jo 90-luvun
puolesta välin. Työskentelin ulkomailla avautuneen EU:n myötä 5-vuoden
ajan, aluksi Ruotsissa sieltä Saksaan pystyttämään hirsitaloja ja Ranskaan
restauroimaan 1800- luvun rakennusta.

Työkokemusta alalta on kertynyt 15 vuoden ajan ja muutettuani Suomeen
perustin oman yrityksen Rige oy:n. Ajatuksena, että työlistän itseni ja, että
saan päättää itsenäisesti töistäni ja tekemättä jättämisistä. Perheen lisäyksen
jälkeen ulkomaan työt olen jättänyt kokonaan, koska se ei mielestäni
sovi perheelliselle. Töitä on löytynyt kiitettävästi ilman erityistä markkinointia,
puskaradio toimii.

Vahvuutena on, että pystyn tekemään kaikki rakennus työvaiheet,
näin ollen ei tarvitse jäädä odottelemaan jotain alan experttiä ja
näin aikaa säästyy ja työ etenee oikeassa järjestyksessä. Pystyn
antamaan hyviä neuvoja ja omaa maalaisjärkeä käyttäen parhaan
lopputuloksen saavuttamiseksi. Tottakai asiakkaan ajatuksia ja toiveita
mahdollisimman pitkälle toteuttaen!

Ystävällisin terveisin Risto Soininen